HopLop Lohja

Olemme avoinna joka päivä 09 - 20

Vietä hulvattomat lasten synttärit Lohjan HopLopissa

Näistä juhlista ei kukaan halua jäädä paitsi

Lapsen syntymäpäivä on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista, mutta juhlajärjestelyihin menee yllättävän paljon aikaa. Jos tuntuu, että juhlien järjestämiseen ei juuri nyt löydy sopivaa rakoa kalenterista, anna meidän auttaa. Järjestelyt hoituvat kauttamme ihan muutamassa minuutissa, sillä juhlien järjestelyyn tottunut henkilökuntamme täyttää toiveenne niin, että lasten lisäksi myös aikuiset nauttivat lastenjuhlista.

Lohjan HopLopissa lasten synttärit voi järjestää paljon kehuja keränneissä teemahuoneissa. Synttärisankarin on vain päätettävä, tanssahdellaanko merkkipäivä diskon pyörteissä, hyppääkö koko juhlaseurue merirosvolaivan vietäväksi vai onko tänä vuonna vuorossa taianomaiset prinsessasynttärit – me hoidamme loput!

Varaa synttärijuhla!

 

JOTTA KAIKKI SUJUU MUKAVASTI,

listattiin alle vastauksia usein kuulemiimme synttärikysymyksiin.

Täyden kympin lasten synttärit

Kun järjestät lasten synttärit Lohjan Hoplopissa, voit huoletta jättää juhlajärjestelyistä koituvat kiireet meidän hoidettavaksemme. Lasten synttäreillä juhlijoiden minimimäärä on 6, enimmäismäärä on 20.

Lasten synttäripakettiin Hoplopissa kuuluu:

Sisäänpääsyrannekkeet leikkipuistoon
oma juhlatila valitulla synttäriteemalla
teeman mukaiset koristelut
haluamanne synttäritarjoiltavat
reipas lasten synttäreiden henkilökunta

Tarvitseeko lapsi valvojan HopLopiin?

Kaikilla synttärivierailla ei tarvitse olla omaa vanhempaa valvojana vaan synttäreillä riittää 1 vanhempi kymmentä pikkujuhlijaa kohden. Henkilökuntamme varmistaa synttärien onnistumisen, auttaa ja opastaa aina tarpeen mukaan. Aikuiset pääsevät Lohjan Hoplopiin aina maksutta.

 

Kauan HopLop-synttärit kestävät?

Voit valita lasten synttäreiden alkamisajankohdan itse. Teemahuoneessa synttäreitä voi viettää huonevarauksen keston ajan, jonka jälkeen juhlat jatkuvat vaikka sulkemiseen saakka leikkipuiston puolella.

Leikkipuistossamme on monenlaisia leikkipisteitä ja voikin olla, että löytääkseen suosikkinsa on kokeiltava niistä kaikki läpi. Lohjan HopLop on auki joka päivä 9-20.

Katso teemahuoneiden vapaat ajat tästä.

Minkä ikäiselle lapselle voin järjestää HopLop-synttärit?

HopLop tarjoaa ikimuistoiset juhlat lähes kaikenikäisille lapsille turvallisine, mukavine ja monipuolisine liikkumistiloineen. Myös aikuiset voivat nauttia oleskelutiloissamme tai kahvila-ravintolassamme sillä aikaa, kun lapset leikkivät. Tai jos itsekin innostut, on meillä aikuisetkin tervetulleita mukaan leikin hurmaan. Aikuiset pääsevät Lohjan Hoplopiin aina maksutta.

Löydät leikkitiloistamme esimerkiksi:

jättitrampoliineja, seikkailulabyrintin, kiipeilypaikkoja, sähköautoradan, isoja liukumäkiä, sähköisiä pelejä, monipelikenttä, safarialueen ja ihan pienten lasten leikkialueen

Tule käymään tai tutustu leikkitiloihin tästä.

Synttäriherkkuja hampurilaisista hedelmiin

Synttäritiimellyksessä maha alkaa murista varmasti. Hoplopissa lasten synttäripakettiin kuuluukin maittavat tarjottavat, jotka voit valita samalla, kun teet varsinaisen juhlapäivävarauksen. Valikoimasta löytyy herkkuja hampurilaisista hedelmiin. Otamme huomioon myös kaikki erikoisruokavaliot sekä ruokarajoitteet.

Katso valikoima tästä.

LASTEN SYNTTÄREIDEN VARAAMINEN

Varaa lastensynttärit näppärästi varauskalenterimme kautta. Aloita puistolistauksesta valitsemalla puisto ja valitse juuri teille sopiva juhlapäivä.

Varaa tästä

MILLOIN JUHLIJOIDEN MÄÄRÄ PITÄÄ TIETÄÄ?

Synttäreitä varatessa ei lasten lopullista lukumäärää tarvitse vielä tietää, arvio riittää. Kun vahvistat tiedot ennen juhlia, voit vielä tehdä muutoksia lapsimäärään – tarkemmat ohjeet vahvistuksen tekoon saat varauksen tehtyäsi. Lapsimäärää voi muuttaa vielä 2 päivää ennen juhlia soittamalla asiakaspalveluun.

Juhlijoita tulee kuitenkin olla vähintään kuusi ja valvojia yksi kymmentä lasta kohden.

MITEN ON MAKSUJEN LAITA?

Juhlista maksetaan 50€ suuruinen varausmaksu. Se huomioidaan loppumaksussa, joka suoritetaan tilaisuuden aikana. Poisjääneistä lapsista hyvitetään synttäreiden sisäänpääsymaksun hinta.

Puistoista löytyy poleteilla toimivia laitteita. Poletteja juhliin voi ostaa etukäteen varauspalvelustamme.

MITÄ JUHLAPÄIVÄNÄ TAPAHTUU?

Juhlapäivänä kannattaa saapua paikalle jonkin verran etukäteen, jotta juhlan kulkua ehditään käydä läpi yhdessä henkilökunnan kanssa. Vieraita voi odotella sille erikseen varatussa tilassa. Kun kaikki ovat saapuneet paikalle, ohjaa henkilökuntamme koko köörin juhlatilaan.

SITTEN VIELÄ PARI HUOMIOTA JUHLIJOILLE

HopLop-synttäreille kantsii pukeutua mukavasti ja sellasiin kuteisiin, joissa on kiva riehua.

HopLopissa seikkaillaan aina sukat tai sisätossut jalassa.

Juhlien alkua odotellaan synttärivieraille varatussa tilassa puiston aulassa. Kun koko porukka on koossa, tulee henkilökuntamme hakemaan vieraat juhlatilaan.

Loppuun tärkein: nappaa mukaan kahmalokaupalla juhlamieltä ja eikun seikkailemaan!

TERVETULOA VIETTÄMÄÄN LASTENJUHLIA HOPLOPIIN

Varaa lasten synttärit näppärästi varauskalenterimme kautta tai soittamalla numeroon 010 837 3041 (ma-pe 9-17 ja la 9 – 14).

Toivotamme koko juhlaporukan tervetulleeksi!

Varaa synttärijuhla!

Varattavissa olevat teemahuoneet

Diskosynttärit

Ole tämän illan loistavin tähti! Syöksy tanssin pyörteisiin, nauti diskopallon kimalluksesta ja juhli upeassa biletunnelmassa yhdessä ystäviesi kanssa. Kenet sinä kutsut viimeiseen tanssiin?

Merirosvosynttärit

Ohoi, maata näkyvissä! Kerää joukkosi ja käännä merirosvolaivan nokka kohti aarresaarta. Meno meren tyrskyissä on hurjaa – uskallatko lähteä mukaan?

Prinsessasynttärit

Satumainen päivä prinsessana odottaa! Koe taianomaista loistoa kuninkaallisessa seurassa, nauti ihanasta hemmottelusta ja lähde uskomattomalle seikkailulle yhdessä ystäviesi kanssa. Satulinna odottaa!

MAIL Created with Sketch. Page 1 Created with Sketch. PHONE Created with Sketch.