HopLop haluaa tehdä 100-vuotiaasta Suomesta lapsiystävällisemmän maan. Nostamme valokeilaan konkreettisia tekoja ja tekijöitä, jotka ovat rakentaneet parempaa tulevaisuutta perheen pienimmille, tulevaisuutemme toivoille.

HopLop järjestää nyt ensimmäistä kertaa Suomen lapsiystävällisin -kilpailun. Kisaan voi kuka tahansa ilmoittaa henkilöitä, yhteisöjä tai tekoja, jotka ovat parantaneet lapsiystävällisyyttä ja lasten asemaan Suomessa. Löytyykö sinun kotikulmiltasi ihka uusi temmellyskenttä lapsille? Onko tarhatäti yllättänyt iloisesti kerran toisensa jälkeen? Onko kotikunnassasi tehty suuria tekoja pienten puolesta?

Kisan voittajat julkistetaan torstaina 30.11 pidettävässä julkistustilaisuudessa. Voittaja saa maineen ja kunnian lisäksi valita lapsiin ja liikuntaan liittyvän hyväntekeväisyyskohteen, johon haluaa lahjoittaa palkintosumman, 5 000 €. Voittajan lisäksi palkitaan kunniakirjoin yleisön suosikki sekä maakunnallisia tähtiä.

Ehdotuksia Suomen lapsiystävällisimmäksi teoksi, yhteisöksi tai henkilöksi otetaan vastaan 19.4.–30.9.2017. Ehdottajien kesken arvomme viisi HopLop-perhelippua.

Ja voittaja on

HopLopin Suomen Lapsiystävällisin 2017 -kilpailun voittajaksi valittiin torstaina 30.11.2017 pidetyssä julkistustilaisuudessa Aseman Lapset ry:n kiusaamiseen puuttuva K-0-hanke. 5 000 euron arvoinen palkintosumma käytetään lasten ja nuorten liikkumista tukevaan työhön. Lisäksi myönnettiin kunniamaininnat liikuntaa edistävälle WAU ry:lle ja korutyttönä tunnetulle Anna Rukolle.

Lue lisää 30.11.2017 julkaistusta lehdistötiedotteesta.

 

HopLop kiittää kaikkia ehdotusten antaneita ja kisaan osallistuneita.

ASEMAN LAPSET RY

K-0 Kiusaamiseen puuttuva hanke. “Koonolla on toiminnallinen hanke koulukiusaamisen problematiikan selvittämiseen ja uusien ehkäisevien keinojen kehittämiseen. Hankkeen tavoite on nolla kiusattua, nolla kiusaajaa.

1522 tykkäystä

WAU RY: MAKSUTON LIIKUNTAHARRASTUS LAPSILLE

Jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen harrastukseen asuinpaikastaan tai perheen sosioekonomisesta taustasta huolimatta. Vain puolet Suomen lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Voittoa tavoittelematon WAU Ry järjestää nyt jo 45 paikkakunnalla viikoittain maksuttomia, matalan kynnyksen liikuntakerhoja koulupäivän yhteyteen. Kerhotoiminnan lisäksi WAU Ry järjestää maksutonta liikunnallista välituntitoimintaa ja leirejä koulujen loma-aikoina. Ennaltaehkäisevässä toiminnassa on mukana viikoittain noin 10 000 lasta ja kaikkiaan WAU Ry on lisännyt lasten liikettä jo noin miljoonan tunnin verran. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on WAU ry:n suojelija.

228 tykkäystä

"KORUTYTTÖ" ANNA RUKKO

Espoolainen Anna Rukko keräsi uudelle lastensairaalalle yli 60 000 euroa huutokauppaamalla tekemiään koruja. Annan teolla on suuri merkitys sekä lapsille ja lastensairaalalle. Anna on myös esimerkkinä nuoremmille, sillä Anna oli keräystä tehdessään itsekin vasta lukioikäinen. Anna on suuri suomalainen vaikuttaja ja lasten hyvinvoinnin puolestapuhuja!

140 tykkäystä

Jatkamalla tämän nettisivun käyttöä, hyväksyt keksien/evästeiden (cookies) käytön. Lue lisää
MAIL Created with Sketch. Page 1 Created with Sketch. PHONE Created with Sketch.