Getjenny

Tänä syksynä temppuillaan taitavaksi

HopLop

Lapsi oppii leikkien ja liikkuen tärkeitä motorisia perustaitoja, jotka vaikuttavat kokonaishyvinvointiin myös tulevaisuudessa. Olemme räätälöineet eri ikäisille lapsille omat Temppuillen taitavaksi -liikuntakortit, joissa on hauskoja ja sopivan haastavia liikunnallisia tehtäviä. Ne kehittävät motorisia perustaitoja ja antavat riemukkaita onnistumisen kokemuksia!

Usein ajatellaan, että lapsi oppii liikkumisen taidot syntyjään itsestään. Kuitenkin liikkumisen perustana ovat kokemukset omasta kehosta ja ympäristöstä. Taitavaksi liikkujaksi oppiminen vaatii aina harjoittelua, toistoa ja kannustavaa ilmapiiriä.

Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. On tärkeää, että lapsi leikkii ja liikkuu päivittäin – mahdollisimman monipuolisesti, vauhdikkaasti ja luovasti. Oman kehon tuntemus, itseluottamus, sosiaaliset taidot sekä ympäristön hahmottaminen kehittyvät huimaa vauhtia liikunnallisen kokemusten kautta.

Temppuillen taitavaksi -liikuntakortit on suunniteltu tukemaan perusmotoristen taitojen kehittymistä. Nappaa kassalta mukaan lapsesi ikään sopiva liikuntakortti ja sitten vaan leikkien liikkumaan. Tehkää temppuja ja tehtäviä yhdessä: näytä lapselle mallia, rohkaise, kehu ja kannusta!

Vinkit HopLop päivään

Seikkaile labyrintissa

Lapsi oppii tuntemaan omia mittasuhteitaan pujahtaessaan koloista, ylittämällä ja alittamalla esteitä ja kokeillessaan eri koloihin mahtumista ja eri tasoilla ja korkeuksilla liikkumista

Liukumäkeen mars!

Liukumäen laskeminen istuen kehittää keskivartalon hallintaa, istumatasapainoa ja opettaa mukautumaan liikkeeseen. Lisäksi se antaa voimakkaan kokemuksen liikkeestä ja lopussa liikkeen pysähtymisestä.

Kiipeile kuin apina

Pienten lasten puolelta löytyy paljon tutkittavaa. Tarjolla on mukavan
pehmeitä kiipeilytelineitä ja tietenkin pallomeri. Esimerkiksi nämä toiminnat kehittävät lapsesi kehonhallintaa, silmä-käsiyhteistyötä ja kehittymässä olevia tarttumaotteita.

Lue myös nämä

Lasten ohjatut seikkailut Mälsät kelit ulkona...

Lue lisää

HopLop innostaa lapset leikkiin ja seikkailuun...

Lue lisää

Tutkimus: Vanhemmat toivovat lapsilleen enemmän paineetonta...

Lue lisää

Ajankohtaista